perjantai 22. marraskuuta 2013

Poikkeusklubi Kiasmassa 27.11. klo 17.00: Perehdymme näyttelyyn Erkki Kurenniemi - kohti vuotta 2048.

Klubi tekee poikkeuksen ja menee keskiviikkona 27.11. klo 17.00  Nykytaiteen museo Kiasmaan (Mannerheiminaukio 2) perehtyäkseen Erkki Kurenniemen näyttelyyn Kohti vuotta 2048.

Näyttelyyn johdattelee sitä luomassa ollut erikoissuunnittelija Perttu Rastas. Poikkeusklubin aikataulu on myös tavanomaisesta poikkeava joten on syytä tulla ajoissa. Aloitamme heti kello 17.00,

Näyttelykäynti on ensimmäinen osa kaksivaiheisessa selvityksessä aikamme taiteesta suomalaisten tekijöiden kautta. Toinen osa toteutetaan syyskauden päätöksenä Ateneumissa 11.12., jossa on esillä Järven lumo -näyttely. Näyttely esittelee Tuusulanjärven taiteilijayhteisön (mm. Sibelius, Aho, Järnefelt ja Halonen) elämää ja tekoja.

Erkki Kurenniemi (s.1941) on suomalaisen nykytaiteen. avantgarden, elektronimusiikin ja virtuaalielämän pioneeri, joka oli mukana jo 1963 toteutetussa maamme ensimmäisessä Happeningissä Helsingissä (Helsinki Street Piece). Musiikin, taiteen ja tietokoneiden lisäksi Kurenniemi on myös perusteellisesti pohtinut uuden tietotekniikan mahdollistaman todellisuuden ontologisia ja tietoteoreettisia kysymyksiä. Klubiblogissa on julkaistu aiemmin Kurenniemen tutkielma hitaudesta: http://filosofiklubi.blogspot.fi/2011/08/erkki-kurenniemi-h-i-t-u-s.html
Kurenniemen pohdintoja 1979 Aurassa
Tässä Kiasman Kurenniemi-infoa:  http://www.kiasma.fi/ohjelmisto/erkki-kurenniemi

Kurenniemeen liittyen Kiasmassa on esillä myös  Mika Taanilan (s. 1965) Aikakoneita-näyttely. Lyhytelokuvia, videoita ja installaatioita tehnyt Taanila on ohjannut myös Kiasmassa esilläolevan lyhytelokuvan Kurenniemestä: Tulevaisuus ei ole entisensä. 

Museokäynnistä johtuen on varauduttava 8 euron maksuun. 

 ......
- Perttu Rastas johdatteli klubiväen varmoin ottein näyttelyn taustaan ja syntyyn. Näyttelyssä Irmeli Hautamäki valotti Kurenniemen asemaa nykytaiteen ja avantgarden kentässä ja sen eturivissä. Tässä Irmeli Hautamäen huomioita Kurenniemen näyttelystä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.


- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005