torstai 15. lokakuuta 2015

Klubi ke 21.10.2015 klo 18.00. FL Markku Graae: Luovuuden outouksia

Klubilla 21.10. luovuuden kysymyksistä alustava FL Markku Graae on ollut mukana yrityksessämme alusta pitäen. Graae on tutkinut mm. Herakleitoksen ja käsityöläisyyden filosofiaa ja ulottuvuuksia sekä vapaamuurariuden käytäntöjä.
Eräänlaisena alkulauseena tulevaan esitykseensä Graae toteaa seuraavaa:

- Jokainen ihminen tarvitsee luovaa uudistamista elämänsä monissa käänteissä kuten myös kutsumuksellisessa työssään. Uudistaminen kuitenkin edellyttää uudistumista. Luovuuden esteet ovat ihmisessä itsessään. Uudistavan on uudistuttava.
Luovuus ei ole päättelyä, sillä päättely tapahtuu jossakin valitussa kontekstissa, mutta luovuutta on edetä uuteen kontekstiin. Tämän takia luovuus ei kuulu selitettävyyden piiriin. Kontekstin joutuessa kriisiin se on hylättävä ja sen tilalle on löydettävä uusi.  Koska luovuutta ei voida selittää, voi siitä olla vain tapahtumakertomuksia. Tällaiset kertomukset ovat hyödyllisiä jos ne auttavat ymmärtämään omia, usein outoja kokemuksia.
Kerron omista kokemuksistani, joiden toivon hyödyttävän kuulijoita omien luovuuskokemuksien hyväksymisessä. Minulle luovuus on vaikeuksina, kriiseinä ja katastrofeina toteutuvia syntymäriittejä.

- Vain mahdotonta kannattaa yrittää!

Tervetuloa. Siis kello kuusi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.


- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005