lauantai 16. joulukuuta 2017

Klubin syyskauden päätös 13.12.2017: Minna Pöllänen & J.O.Mallander

Klubin syyskauden päätösjuhlan 13.12. avasi pianisti Minna Pöllänen, joka soitti hurmaavasti Johann Sebastian Bachin Kantaatista n.208 Arian Schäfe können sicher weiden pianosovituksen sekä osia Ranskalaisesta sarjasta n.6. Minnan esityksen jälkeen
Olle ja Minna tauolla



kytkettiin onnistuneesti videoheitin valmiustilaan ja näin taitelija ja taidefilosofi J.O.Mallander saattoi alkaa oman esityksensä Taiteen henkisyydestä kuvien kera.

Mallander lähestyi teemaansa Henkisyys ja taide omakohtaisen taidematkansa kautta, jota hän on käsitellyt alustavasti myös ensi vuonna julkaistavassa laajassa englanninkielisessä tekstissään Things the Mind already know and the Sound Observer. Edelleen Mallander viittasi kolmeen itselleen merkittävään teokseen tutkimusmatkansa aikana. Nämä teokset ovat Pontus Hultenin tekemä kataloogi Tukholman Moderna Museetin pioneerinäyttelyyn vuodelta 1966: The Inner and the Outer Space. Toinen teos on Maurice Tuchmanin ja Sixten Ringbomin The spiritual in the Abstract Art 1890 - 1985. Kolmantena, edellisiä täydentävänä teoksena Olle nosti esiin Mary Jane Jacobin ja Jaquelynn Baasin 2004 toimittaman Buddha mind in Contemporary Art.
Myötätunnon Buddha
Viimeksiainittu liittyy samalla Ollen myöhempinä vuosinaan löytämään ja harjoittamaan buddhalaiseen traditioon ja sen merkitykseen henkisyyden yhtenä avaimena.

Esityksessään Mallander nosti esiin keskeisiä taiteiijoita ja näiden teoksia varhaisella 60-luvulla alkaneesta taidematkastaan sekä lisäksi joitakin filosofeja , joiden oivallukset ja lähestymistavat ovat tehneet häneen suuren vaikutuksen. Ehkä keskeimpänä eurooppalaisesta traditiosta esiin nousi Jakob Böhme, jonka vaikutusta Mallanderin lisäksi voidaan löytää laajasti maanosamme ajattelijoiden ja taiteilijoiden piiristä. Tarkemmin Mallander käsitteli taiteilijoita kuvaesimerkein 1800-luvulta nykyaikaan.
Chaïm Soutine
Matkansa varrelta hän nosti esiin mm. van Goghin, Marcel Duchampin, kenties yksittäisenä, ratkaisevan taidekokemuksen antaneena Chaïm Soutinen ja edelleen Alberto Giacomettin, Yves Kleinin, Jasper Johnsin, Barnett Newmannin sekä lopuksi Ad Reinhardtin.
Barnett Newman
- Alustavsti Olle on luvannut saattaa yl- lämainitun englannin- kielisen tut- kielmansa suomen- nettuna filosofiklubin ulottuville.

- Päätösklubimme jatkui iloisen virtaavissa merkeissä ja ajankohdan huomioiden kajautimme toki myös Minnan säestyksellä joulunajan kunniaksi yhteislaulut Maa on niin kaunis, En etsi valtaa loistoa sekä Arkihuolesi kaikki heitä

Huolet näin heittäneinä
Ad Reinhardtin sarjis
toivotamme kaikille klubilaisille mukavaa ja kohtuullisen rauhallista joulunaikaa sekä onnellista Uutta Vuotta 2018.

- Palaamme asiaan.  JO





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.


- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005