lauantai 9. toukokuuta 2015

Guggenheim-poikkeusklubi pe 15.5. klo 16.00

Klubin keväinen taideretki menee Taidehalliin perjantaina 15.5. kello neljältä - siis klo 16.00.
Hallissa on esillä pääkaupunkiimme kaavaillun Guggenheimin taidemuseon arkkitehtuurikilpailun parhaimmistoon valittuja teoksia.

Tarkasteluun johdattelijana toimii FT, kuvataiteilija ja arkkitehtuurin tutkija Kimmo Sarje.

Sarje on julkaissut useita filosofiaan, taiteisiin ja arkkitehtuuriin liittyviä kirjoja. Näistä mainittakoon esim. vuonna 1985 ilmestynyt teos Anders Chydeniuksen liberaali ajattelu ja sen lähteitä. Vuonna 1989 päivänvalon näki Romantiikka ja postmoderni -teos. Sarjen väitöskirja liittyi arkkitehtuuriin ja vuonna 2000 ilmestyi väitöksen pohjalta teos Sigurd Frosteruksen modernin käsite. Maailmankatsomus ja arkkitehtuuri.

Kimmo Sarjen taideteoksia on mm. Nykytaiteen museon, Helsingin kaupungin taidemuseon sekä Amos Andersonin taidemuseon kokoelmissa. Kimmo on tekijänä mukana myös 17.5.2015 saakka aukiolevassa Design-museon Postmodernismi 1980 - 95 -näyttelyssä.

- Taidehallin osoite: Nervanderinkatu 3, Helsinki. Tervetuloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.


- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005