perjantai 31. maaliskuuta 2017

Klubilla ke 5.4.2017 klo 18.00 Pertti Seppälä: Diktatuurien typologiasta

Aktiiviklubilaisemme, sinologi, toimittaja Pertti Seppälä alustaa keskiviikkona 5.4. diktatuurien typologiasta eli luokittelusta. Pertti luonnehtii esitystään seuraavasti:
Aion puhua esityksessäni diktatuurien luokkittelusta ja siitä mihin tuollaiset luokitukset perustuvat. Pohdimme myös sitä kiinnostavaa seikkaa, mikä on diktatuurin ja ns. autoritaarisen hallinnon ero.


Tarkoitukseni on tehdä eräänlainen diktatuurin ruumiinavaus, tärkeimpänä esimerkkinä Kiinan kansantasavalta, jota Stein Ringen on tuoreessa kirjassaan The Perfect Dictatorship. China in the 21st Century. (Hong Kong University Press 2016) nimittänyt ”täydelliseksi diktatuuriksi”. Sattumoisin juuri 5. huhtikuuta Suomessa vierailee saamieni tietojen mukaan Kiinan vahva mies, puoluejohtaja ja presidentti Xi Jinping! Olemme tilanteen tasalla!

Toisaalta haluan tarkastella myös monissa Euroopan maissa leviäviä autoritaarisia hallintoja, jotka imevät voimaa Kiinan, Venäjän ja Turkin kaltaisista maista. Myös Donald Trump yrittää esiintyä jonkinsortin itsevaltiaan elkein Yhdysvalloissa: se tulee tuskin onnistumaan siellä.

Autoritarismista on julkaistu viime vuonna erinomainen artikkelikokoelma Authoritarism Goes Global. The Challenge to Democracy. (Johns Hopkins University Press 2016).

Demokratia, hyvinvointivaltiosta puhumattakaan, ei ole mikään itsestäänselvyys tämänkään ajan levottomassa maailmassa.”

Tervetuloa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommentti tähän tekstiin.


- Et sä nyt jo tajua
- Kukahan tässä nyt ei varsinaisesti tajua
Piirros: Juha Olavinen

Pääsiäissaaren viimeinen palmu

Olen usein kysynyt itseltäni: "mitä viimeistä palmupuuta kaatanut pääsiäissaarelainen sanoi?" Sanoiko hän nykyajan metsurin tapaan: "työpaikkoja, ei puita!"? Vai: "teknologia ratkaisee ongelmamme, ei pelkoa, löydämme puulle korvaavan materiaalin"? Vai: "ei ole todisteita siitä, ettei jossakin muualla saarellamme olisi vielä palmuja. Tarvitsemme lisää tutkimusta. Ehdottamanne puunkaatorajoitus on ennenaikainen ja perustuu pelonlietsomiseen"?

- Jared Diamond: Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä? Terra Cognita 2005